Parhaat ruokasienet

Käytän Herkkukasarissa pääsääntöisesti viittä ruokasientä: kantarellia, suppilovahveroa, mustatorvisientä, herkkutattia ja vaaleaorakasta. Tänä vuonna saimme kerättyä ruokasieniä vasta hyvin myöhään syksyllä, mutta varastomme ovat nyt varsin hyvällä tolalla. Käytämme nimittäin mieluusti mahdollisimman paljon itse keräämiämme sieniä. 

Kanttarelli

Kantarelli on erityisen monipuolinen sieni ja monien suosikki. Herkkukasarissa tarjoamme kantarellia useimmiten keittona ja kastikkeena sekä lihan että kalan lisukkeena. Kantarelli on myös erityisen kaunis koristeena esimerkiksi kokonaisena paistetun fileen kanssa. 

Säilöntämenetelmäksi suosittelen pakastamista. Ennen pakastamista kantarellit puhdistetaan, hakataan melko pieniksi paloiksi ja kuumennetaan paistinpannulla kunnes neste irtoaa ja sienet kiehahtavat omassa nesteessään. Kantarellit voi laittaa siivilään valumaan parin minuutin kiehuttamisen jälkeen. 

Kantarelleille en suosittele kuivaamista, sienet tuntuvat sitkistyvän kuivattaessa.

Suppilovahvero

Suppilovahvero puolestaan soveltuu kuivaamiseen. Kuivattuna suppilovahvero on myös erityisen nopea käyttää niin arkena vaikka kastikkeisiin kuin harvemmin tarjottuna sienisalaattina. Perinteisen rouskusalaatin sijaan, suppilovahvero on salaatissa huomattavasti hienostuneempi ja miedompi. Myös rakenne on miellyttävä: suppilovahveron napsakkuus säilyy.

Suppilovahverosalaatti on hieno alkuruoka.

Mustatorvisienikeitto on
kaikkien sienikeittojen äiti!

Mustatorvisieni

Mustatorvisieni on mielestäni yksi parhaimmista sienistä ja teen siitä mieluiten keittoa. Mustatorvisienikeitto on kaikkien sienikeittojen äiti! Sienen maku on pähkinäinen ja erityisen hienostunut – siksi en käytä sitä mieluusti lisukkeena vaan annan mustatorvisienen loistaa yksinään. 

Mustatorvisieni soveltuu parhaiten kuivattavaksi. 

Herkkutatti

Mielestäni herkkutatti on parhaimmillaan tuoreena paistettuna tai kuivattuna. Itse en pidä lainkaan pakastetuista herkkutateista – sekä ulkonäkö että rakenne muuttuvat melkeinpä vastenmieliseksi. 

Ruokasienenä herkkutatti soveltuu ehdottomasti risotoksi. Kaipa italiaanoilla on vissi perä tässä hommassa – viedäänhän herkkutatteja paljon Italiaan.

Parhaat ruokasienet saa itse poimimalla

Vaaleaorakas

Vaaleaorakasta olemme käyttäneet jo vuosia. Tänä vuonna satomäärät olivat erityisen runsaat ja siksi panostamme ruokasienen kokeiluun tänä kautena.

Sienen käsittelyssä on tärkeä muistaa ottaa lakin alapinnalla olevat piikit pois. Näin ruokien ulkonäkö säilyy parempana. Olemme sekä pakastaneet ja myös kuivattaneet ruokasientä menestyksekkäästi.

Maultaan vaaleaorakas on hyvin mieto ja hienostunut. Maku on kantarellia muistuttava, ei tosin niin makea. Vaaleaorakas on niin sanotusti helppo sieni. 

KIRJOITTAJASTA

Keittiömestari Pasi Jämä on harrastanut sienestystä pienestä lapsesta asti. Hänen oma suosikkinsa sieniruoista on alkukesän ensimmäiset kantarellit kastikkeena – uusien perunoiden kanssa tarjottuna. Tämä on muuten ruokalaji, jonka valmistaminen sujui myös Pasin äidiltä. Ritu ei varsinaisesti ole keittiön kuningatar.

Tutustu Pasiin.

Tutustu myös palveluihimme

Tilaa kokki kotiin
Oletko suunnittelmassa illanistujaisia ystäville? Tai lähestyvätkö syntymäpäivät? Tilaa kokki kotiin ja keskity itse juhlimiseen.

Tutustu kokki kotiin -palveluun

Järjestä viinitasting
Kutsu ystäväsi ja juoma-asiantuntijamme Mikko paikalle – viininmaistelu yhdessä on rentoa ja opettavaista.

Lue viininmaisteluistamme
By | 2019-11-04T16:25:31+00:00 marraskuu 3rd, 2019|Ruoka, Ruokasuosikit|0 Comments