Tuomme huippuravintolan luoksesi

Äitini oli – kaikella lempeydellä – poikkeuksellisen surkea kokki. Sen sijaan mummini oli säkenöivä ruoanlaittaja. Siksi minulle valkeni jo pikkupoikana, että kalakeitto voi olla joko sameaa kuhakeittoa tai täydellisen täyteläinen nautinto. Minusta tuli keittiömestari.

Yhtä paljon kuin rakastan hyvää ruokaa, halveksun huonoa, kasvotonta ravintolakulttuuria. Herkkukasari syntyi ajatuksesta, että haluaisin tehdä elämyksellisen ravintolaillan jokaiselle asiakkaalle. Ja koska asiakkailla on erilaisia toiveita, ravintolan tulisi muuntua alati teemaltaan, tyyliltään ja tunnelmaltaan.

Asiakkaamme elävät nautinnoista, joissa suuri rooli on hyvällä ruoalla, sitä täydentävillä viineillä ja kiireettömällä yhdessä ololla. Ja he ansaitsevat vaivattomuutta ja VIP-tason kohtelua. Me keskitymme siksi elämyksiin: kunkin seurueen tunnelmaan vastaaminen on ylpeyden aiheemme.

Vaikka ruokamme mukautuu asiakkaiden toiveisiin, meillä on selkeästi tunnistettava käsiala. Yksinkertainen ja puhdas tyylimme nojaa vahvasti klassiseen menneen ajan ravintolaperinteeseen. Työmme suola on jatkuva mahdollisuus luoda uutta, mikä sopii taitelijaluonteiselle keittiömestarille.

Kehitämme osaltamme suomalaista ruokakulttuuria tuomalla huippuravintolan lähelle ihmistä.

Keittiömestari Pasi Jämä

Herkkukasari perustettiin vuonna 2015, jotta ihmiset voisivat nauttia huippuravintolan palvelusta missä ja milloin haluavat. Huippuravintolamme tarjoaa asiakkaillemme täydellisen elämyksen ruokineen, viineineen ja palveluineen. Huippuravintolan teema vaihtuu jokainen ilta vastaamaan kulloistenkin asiakkaidensa toiveisiin.

Miten voisimme palvella?

Autamme sinua ruoanvalmistuksessa ja järjestämme myös viininmaistajaisia. Valmistamme luonasi toivomuksesi mukaan juhlaillalliset, grillibileet, perhejuhlat tai pikkujoulut ja valitsemme halutessasi myös kokonaisuuteen sopivat viinit. Ohjelmallinen kokki koulu on myös erityisen suosittua polttariohjelmaa!

Saat apua myös arjen ruoanvalmistukseen – valmistamme sopimuksen mukaan lapsiperheille ja senioreille terveellistä ja herkullista kotiruokaa!

Tutustu myös Pasiin, Herkkukasarin asiantuntijaan!

Ota yhteyttä

Miten voisimme palvella?

Autamme sinua ruoanvalmistuksessa ja järjestämme myös viininmaistajaisia. Valmistamme luonasi toivomuksesi mukaan juhlaillalliset, grillibileet, perhejuhlat tai pikkujoulut ja valitsemme halutessasi myös kokonaisuuteen sopivat viinit. Ohjelmallinen kokki koulu on myös erityisen suosittua polttariohjelmaa!

Saat apua myös arjen ruoanvalmistukseen – valmistamme sopimuksen mukaan lapsiperheille ja senioreille terveellistä ja herkullista kotiruokaa!

Tutustu myös Pasiin ja Merleen, Herkkukasarin asiantuntijoihin!

Ota yhteyttä