Herkkukasari_asiakaskokemus

Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti 5.3.2019

Asiakaskokemuksen rakentaminen ja keräily yhdistävät huutokauppayrittäjän ja yksityiskokin

– Olen reilun 30 vuoden urani aikana suunnitellut lukemattomien kansainvälisten tapahtumien tarjoilut, joten tämä puoli on hyvinkin tuttua. Erityisen kiinnostavan yhteistyöstämme tekee Tatua ja minua yhdistävä huippulaadun tavoittelu. Itse tuon työkseni huippuravintolan asiakkaan luokse – tuoksuineen, ruokineen, juomineen ja palveluineen, selventää Pasi Jämä.

 Lue juttu


Aamuset 7.9.2018

Kotitalousvähennystä saa myös kotiin tilattavasta kokista

Ammattitaitoisen kokin tilaaminen kotiin ruokaa laittamaan mielletään usein kalliiksi lystiksi, johon tavallisella pulliaisella ei ole varaa. Osaltaan mielikuvaan vaikuttaa se, että verrattain harva tietää, että ammattikokin tilaamisen voi vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksenä samaan tapaan kuin esimerkiksi remontoinnin. Yksityishenkilö voi vähentää kalenterivuoden aikana 2 400 euroa ja pariskunta 4 800 euroa. Omavastuuosuus kalenterivuotta kohti on sata euroa.

– Työosuutemme on verovähennyskelpoinen. Vain ruokien raaka-aineet eivät kuulu vähennyksen piiriin. Kun kotitalousvähennys huomioidaan, tulee kokin tilaaminen kotiin ravintolailtaa edullisemmaksi. Viinit esimerkiksi ovat Alkon hinnaston mukaan eli huomattavasti ravintolahintoja halvempia, kertoo Herkkukasarin keittiömestari Pasi Jämä.

Lue juttu


Y-lehti 8.8.2018

Kokkikoulussa rakennetaan hyvää työilmapiiriä

Yritykset tukevat hyvän työilmapiirin rakentumista yhä enemmän järjestämällä tyky-toimintaa työpaikan ulkopuolella. Myös vuonna 2015 perustetun Herkkukasarin keittiömestari Pasi Jämä on huomannut muutoksen: yritykset järjestävät tyky-toimintaa, jossa tehdään yhdessä eikä vain istuta passiivisesti.

– Ero on selvä. Vielä pari–kolme vuotta sitten yritykset järjestivät istuvia illallisia työntekijöilleen virkistykseksi, mutta nykyisin yritykset haluavat tarjota toiminnallisia tyky-päiviä. Meillä suosituimpia ohjelmia ovat kokkikoulut, joihin yhdistetään usein myös viininmaistajaiset. Työkaverinsa oppii tuntemaan paremmin, kun tehdään työarjesta poikkeavia hommia yhdessä.

Lue juttu


Merle Annalla-blogissa

Annalla-blogi, 27.8.2016
Herkkukasari – elämys luonasi!

Meillä oli mökillä viime lauantaina ihka oma kokki, joka tuli paikalle mukanaan kaikki ruoka-aineet, kokkasi ruuan, tarjoili sen pöytään, tiskasi astiat, kuivasi, ja vielä laittoi takaisin keittiöön ne. Ihan luksusta, suosittelen.

Saimme häälahjaksi lahjakortin Herkkukasarin -kokki kotiin palveluun, ja oli se kyllä todella ikimuistoinen lahja. Päätimme käyttää sen minun syntymäpäivänä, ja mikäs sen ihanampaa kuin ravintola oman mökin terassilla. Ja mitään muuta ei tarvinnut tehdä, kuin istua pöytään ja jutustella vieraiden kanssa.

Hyvä vinkki lahjaksi, yritystilaisuuteen, synttäreille, polttareille, ja illallisiin muuten vain. Ja tämä palvelu on muuten kotitalousvähennyskelpoinen työn osalta.

Lue juttu
Kuva: Annalla-blogi


VHerkkukasari tuo kokin kotiin ja työpaikoillearsinais-Suomen Yrittäjät, Y-lehti 1.4.2016
Herkkukasari tuo kokin kotiin tai työpaikalle

Vuosi sitten perustettu turkulainen Herkkukasari tarjoaa yksityiskokkipalvelua esimerkiksi juhliin ja yritystilaisuuksiin sekä kotiruokapalvelua esimerkiksi vanhuksille. Yrityksen ensimmäinen vuosi on sujunut hyvin ja erityisesti yksityiskokkipalvelun suosio on yllättänyt yrittäjät keittiömestari Pasi Jämän ja hovimestari Merle Lipposen iloisesti.

– Tällä hetkellä noin 90 prosenttia liikevaihdosta tulee yksityiskokkipalvelusta. Se on ohjelmanumero, josta asiakkaat nauttivat. Illallisten lisäksi järjestämme myös esimerkiksi viininmaistajaisia, Lipponen sanoo.

– Firmat ovat olleet yllättävän kiinnostuneita kokkikouluista. Ne voivat osallistua, jotka haluavat ja kaikki pääsevät kuitenkin syömään, Jämä nauraa.

Suurin osa asiakkaista on Turussa ja ympäryskunnissa, mutta ovatpa yrittäjät käyneet kokkaamassa Juupajoella asti yhden yrityksen johtoryhmälle.

Lue juttu


Meidän häät 1/2016herkkukasari4
Herkuttelupolttareissa nautitaan ja opitaan ruoasta sekä viinistä

– Rento kokkikoulu ja kahden joukkueen väliset kisat ovat olleet suosittua polttariohjelmaa, vinkkaa Herkkukasarin keittiömestari Pasi Jämä. Kokkikoulussa voidaan valmistaa esimerkiksi kolmen ruokalajin menu. Morsian voi harjoitella vaikka täydellisen pihvingrillaustaidon kotiin viemiseksi, täydentää Pasi virnistäen. Tosin usein kesäpolttareissa erilaiset kalaruoat ovat olleet toivottuja ja morsian on saanut joskus fileoida koko porukan kalat.

Lue juttu


Ilta-sanomat 19.11.2015
Beaujolais nouveau -viini tuli myyntiin

– – Laimean oloinen kiinnostus ei yllätä viiniasiantuntija Merle Lipposta.
– Aika hyvin on brändätty tuollainen kypsymätön liemi. Miten he ovatkin saaneet menemään sen tuollaisena erikoistuotteena, Lipponen pohtii.

Lipponen arvioi suomalaisten pitävän nykyisin aiempaa tuhdimman makuisista viineistä.
– Voi olla, että marjamehu ei niin sanotusti kauheasti kiinnosta, hän toteaa. – –

Lue juttu Ilta-Sanomien sivuilta


Turun Sanomat, Arki 23.10.2015
Herkkuja ja juttuseuraa

Herkkukasari on turkulaisten Pasi Jämän ja Merle Lipposen ruokapalvelu, joka juhlakokkausten ja viini-iltojen lisäksi tarjoaa kotiruokapalvelua esimerkiksi senioreille ja lapsiperheille.
– Emme vain tuo lämpöpakkausta pöydälle vaan teemme ruoat asiakkaan kotona. Haluamme tarjota kotiruoan lisäksi sosiaalisen kontaktin, Jämä kertoo.
Herkkukasarilaiset valmistavat muutaman päivän tai jopa kahden viikon ruoka-annokset. Jos asiakas jaksaa itse keittää perunoita tai tehdä salaatin, valmiiksi laitetaan vain esimerkiksi lihakastike ja varmistetaan, että jääkaapissa on muut tarveaineet. – –


17465713Aamuset 5.8.2015
Uusi ruokapalvelu tuo kokit kokkaamaan kotiin

– Vanhuksille tarjottava ruoka on nykyään järkyttävää. Ruuat ovat ravintoarvoiltaan heikkotasoisia ja maultaan aivan käsittämättömiä, sanoo ruokapuolen vastaava Pasi Jämä Herkkukasari Oy:sta.

Kotiruokapalvelun tilatessaan asiakas pääsee itse vaikuttamaan raaka-aineisiin.

– Vanhukset pääsevät katsomaan, etteivät raaka-aineet ole mitään kumiperunoita, joita isot tehtaat jakavat. Jokainen nyt tietää, mitä sairaalaruoka on. Vanhukset syövät muutenkin aika huonosti. Siksi olisi tärkeää, että he saisivat sellaista ruokaa, jota he haluavat, Jämä sanoo.

Lue koko juttu Aamusetin sivuilta.


Iltasanomat 1.8.2015
Merle Lipponen Iltasanomien viiniasiantuntijana

“IS:n asiantuntijaraati maisteli sokkona kuohuviinit järjestykseen. – –

IS:n testissä prosecco ei kuitenkaan pärjännyt kovin kummoisesti. Alkon uutuuskupliin lukeutuva Stefany Prosecco Brut sai raadilta vain 5,7 pistettä kymmenestä.

– Tuoksu antaa odottaa paljon enemmän. Maistuu hieman liian päärynäiseltä, sanoo viiniasiantuntija Merle Lipponen.- -”

Lue koko juttu Iltasanomien sivuilta.


Turkulainen 11.7.2015
Viininmaistajaiset voi tilata kotiin

Turkuun on perustettu uudenlaisella liikeidealla toimiva yritys Herkkukasari Oy, joka tarjoaa Kokki kotiin -palvelua ja jopa viininmaistajaisia kotiin. Yrityksellä on myös kotiruokapalvelua senioreille sekä lapsiperheille.

Erityistä liikeidean lisäksi ovat yrittäjät. Pasi Jämä on toiminut ravintola-alalla noin 25 vuotta,Merle Lipponen on itse 25-vuotias. Molemmat yrittäjät ovat räiskyviä persoonia ja intohimoisia ruokakulttuurin kehittäjiä.

Juttu Turkulaisen sivuilla.