Viininmaistelu

Uskomme, että viininmaistelu on parhaimmillaan, kun se yhdistetään ruokaan. Tavoitteenamme on, että osallistujat oppivat viininmaistelusta: esimerkiksi miten viini muuttuu ruokaan yhdistettäessä, maistelutekniikkaa tai syvällisemmin jostakin tyylistä, esimerkiksi sampanjoista.

Räätälöimme aina viininmaistelun sisällön. Sinä päätät, kuinka syvällisesti viineihin perehdytään ja mikä on tastingin teema.

Viininmaistelun järjestäminen on helppoa: tuomme kaiken tarvittavan tullessamme laseista alkaen. Järjestämme myös etäviininmaistajaisia!

HYVÄ VIINI ON PARHAIMMILLAAN, KUN SE YHDISTETÄÄN RUOKAAN.
herkkukasari

Hinnoittelu – viininmaistelu

Viininmaisteluun sisältyy pruuvin suunnittelu, luentopalkkio ja ­materiaali. Viinitastingin kesto on noin 1,5 tuntia. Tuomme myös pruuviin tarvittavat maistelulasit tullessamme.


Minimiveloitus on 250 €. Viinit erikseen.

Viininmaistelun esimerkkihinnat olemme laskeneet kymmenen hengen seurueen mukaan, mutta järjestämme viininmaisteluita myös pienelle porukalle ja isoille ryhmille

Järjestämme myös olutpruuveja.

Haluan tarjouksen viininmaistelusta

Ehdotuksia maisteluiden teemaksi

Harjoittelemme yhdessä viininmaistelutekniikkaa ja hyödynnämme sitä viinien analysoinnissa. Perehdymme myös viinin makuun vaikuttaviin tekijöihin Maistelun viinit voidaan valita osallistujien mieltymysten mukaan, mutta varmistamme myös aina niiden soveltuvuuden koulutukseen.

alk. 32 € / henkilö (Hinnoitteluesimerkki sisältää pruuvin ja viinit. Hinta on laskettu 10 hengelle. Laskemme kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksesi jäävän hinnan tarjoukseen.)

Tyylikkäässä tastingissa maistelemme eri tyylisiä samppanjoita ja perehdymme samalla klassikkoviinin historiaan ja valmistukseen.

alk. 50 € / henkilö (Hinnoitteluesimerkki sisältää pruuvin ja viinit 10 hengelle. Laskemme kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksesi jäävän hinnan tarjoukseen.)

Maistelussa keskustellaan ja kokeillaan, mitä ruoka ja viini antavat toisilleen. Tasting ja menu suunnitellaan toiveesi mukaan.

Suositusbudjetti vähintään 50 € / hlö (Seurueen koko vähintään 10 henkeä. Laskemme kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksesi jäävän hinnan tarjoukseen.)

Tutustumme erilaisiin oluttyyppeihin ja siihen, miksi ne maistuvat erilaisilta. Voimme myös räätälöidä olutmaistelun toiveesi mukaan.

alk. 34 € / henkilö (Hinnoitteluesimerkki sisältää pruuvin ja oluet 10 hengelle. Laskemme kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaksesi jäävän hinnan tarjoukseen.)

SUOSITTELEMME

Näissä maisteluissa keskitymme ruoan ja viinin yhdistämiseen ja jokaiselle viinille on sovitettu pieni maisteluannos. 
Hinnat laskettu 10 osallistujan mukaan.

Haluan tarjouksen
“Hyvä vinkki illanistujaisten aloitukseksi, suosittelen!”

Sari Kantonen, Mietoinen

Haluan tarjouksen viininmaistelusta

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Tilaa huippuravintola luoksesi

Oletko suunnittelmassa illanistujaisia ystäville? Tai lähestyykö syntymäpäivät? Tilaa kokki kotiin ja keskity itse juhlimiseen.

Tutustu Kokki kotiin -palveluun

Maistelumenu

Keittiömestarimme tyyli korostaa ruoan puhtaita makuja itsevarmasti ja yksinkertaisesti. Tällöin myös laatuviinin aromit nousevat parhaiten esiin.

Tutustu maistelumenuihin